Koronakriisi ja lainojen maksaminen

Pysy kotona covid-19

Korona on aiheuttanut monille suomalaisille läjäpäin ongelmia. Oppilaitokset ja ravintolat ovat kiinni, ja kontakteja muihin ihmisiin neuvotaan välttämään. Moni yritys on jo nyt konkurssin partaalla. 

Taloudellisissa vaikeuksissa eivät ole vain yrittäjät ja koronan vuoksi pitkälle sairauslomalle tai karanteeniin jääneet. Taloudelliset vaikeudet ulottuvat myös heihin, joiden työtunnit ovat vähentyneet kysynnän laskemisen tai loppumisen vuoksi. Osa on saanut potkut, osa joutunut lomautetuksi. 

Liiton rahoilla tai perustoimeentulotuella ei pitkälle pötkitä. Mikä neuvoksi, jos lainojen lyhennyserät puskevat päälle huolimatta siitä, että tili on tyhjä? 

Lyhennysvapaa on yksi ratkaisu

Varsinkin vakuudellisiin lainoihin voi saada lyhennysvapaata. Tarkasta pankiltasi, voitko saada lyhennysvapaata myös vakuudettomiin luottoihin tai luottokorttivelkaan. Maksuvapaa maksaa normaalisti erikseen. Minkä tahansa muutoksen tekeminen lainan maksusuunnitelmaan maksaa normaalisti erikseen. Pankin perimä käsittelymaksu voi olla jopa 200 euroa.

Koronakriisin takia pankit antavat nyt asiakkailleen mahdollisuuden tehdä lainoihinsa muutoksia ilmaiseksi. Muutos voi koskea vaikkapa lainan eräpäivän vaihtamista, lainan kuukausierän pienentämistä tai lyhennysvapaan hakemista.

Kannattaa huomata, että muutokset ovat monessa tapauksessa ilmaisia vain, jos ne tehdään verkkopankissa. Jos soitat pankin asiakaspalveluun tai menet käymään konttorissa, saatetaan sinua laskuttaa lainan takaisinmaksusuunnitelman muuttamisesta.

Lyhennysvapaata harkitsevan on hyvä ottaa huomioon myös se, että lyhennysvapaata ei saa automaattisesti. Voi olla, että sinun on todistettava tarvitsevasi lyhennysvapaata koronan vuoksi – eli esimerkiksi todistettava ansiotulojesi tippumisen vaikuttavan velanmaksukykyysi. Jos sinulla on aikaisemmin ollut vaikeuksia hoitaa lainaasi, voi olla, ettet saa lyhennysvapaata. Esimerkiksi maksuhäiriömerkinnät voivat estää lyhennysvapaan saamisen.

Myös yrityslainan voi saada lyhennysvapaata

Myös pienyrittäjä voi saada lyhennysvapaata henkilökohtaisiin lainoihinsa (kuten asuntolainaan) sekä yrityslainoihinsa. Jos yrityksen taloustilanne heikkenee koronapandemian takia, kannattaa ottaa yhteyttä lainanantajiin ja kysyä lyhennysvapaasta. 

Eri kokoisille yrityksille on tarjolla myös muunlaista apua. Oman alueesi yritysneuvojat vastaavat mielellään kysymyksiisi ja auttavat selviämään tilanteesta. Business Finlandilta voi hakea liiketoiminnan kehitysrahoitusta. Se on tarkoitettu pk- ja midcap-yrityksille, joiden liiketoiminta kärsii koronavirustilanteen vuoksi. ELY-keskusten myöntämä yritysten kehittämisavustus auttaa selviämään koronapandemian aiheuttamista markkina- ja tuotantohäiriöistä.

Myös Verohallinto on luvannut tulla vastaan yrittäjiä. Jos tulot uhkaavat tippua, hae heti uutta ennakkoveropäätöstä, niin kassavarat eivät hupene liian suuriin veroihin. Veroille voi myös hakea maksujärjestelyä. Yrityksen veroilmoitukselle voi hakea lisäaikaa, ja myöhästymismaksut voidaan jättää perimättä – toki syy pitää myöhästymiselle pitää pystyä perustelemaan.

Finnveralta voi hakea sekä uutta lainaa että lyhennysvapaata vanhaan lainaan. Finnvera on luvannut alentaa koronatilanteen käyttöpääomarahoituksessa käytettävien takausten hinnoittelua, myös takautuvasti. 

Yksinyrittäjät voivat pian hakea kunnalta 2000 euron harkinnanvaraista toimintatukea, jos korona on vaikeuttanut yrityksen toimintaa. Yksinyrittäjä voi hakea myös laajennettua työttömyystukea. Kannattaa tarkastaa Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Suomen Yrittäjien tietopaketit ja etsiä sopivia ratkaisuja niiden perusteella. 

Onko lyhennysvapaa hyvä ratkaisu?

Lainan lyhennysvapaa voi pelastaa pulasta, ja olla siksi erittäin hyvä ratkaisu koronan aiheuttamassa kriisissä. Lyhennysvapaan tarjoaminen ei kuitenkaan ole pelkkää hyväntekeväisyyttä. Pankki voittaa siinä rahaa, sillä laina-aika pitenee. Jos ja kun korot nousevat (korkojen nousu tapahtuu todennäköisesti aivan lähitulevaisuudessa), tarkoittaa se sitä, että joudut maksamaan loppulainasta korkeampaa korkoa. 

Jos saat lyhennysvapaata puoleksi vuodeksi, maksat tuonakin aikana lainan korot ja muut kulut. Lainan pääoma ei vähene yhtään. Puolen vuoden jälkeen jatkat lainan pääoman lyhentämistä siitä, mihin viimeksi jäit. Puolen vuoden lyhennysvapaa pidentää laina-aikaa ainakin puolella vuodella, joten loppujen lopuksi asiakas maksaa korkoja ja muita kuluja kuuden kuukauden edestä enemmän, kuin mitä alun perin oli sovittu. 

Lainat on yleensä sidottu ohjauskorko Euriboriin. Jos Euribor laskee, laskevat yksityishenkilöiden ja yrityslainojen korot. Päinvastaisessa tilanteessa lainojen korot kasvavat. Jos lainan korko on sidottu 1 kk Euriboriin, tapahtuu muutos nopeasti. Esimerkiksi 12 kk Euriboriin sidotun lainan korot kasvavat viiveellä. 

Koska Euriborin odotetaan nousevan ja sitä myötä lainojen kallistuvan, kannattaisi nyt yrittää maksaa kaikki lainat pois. Raha lainojen lyhennyksiin ja ylimääräisiin lyhennyksiin voi löytyä vaikka ruokakuluista tinkimällä tai auton käyttämistä vähentämällä. Jos lyhennyksiin ei ole varaa tai sinulla on kalliita pikavippejä, mitkä on maksettava ensin, harkitse lyhennysvapaata. Jos lainassasi on korkokatto, voi ottaa riskin turvallisemmin mielin.

Luovinan blogi

Meidän blogissa käsitellään monia eri aiheita mainontaan, sosiaaliseen mediaan, viestintään ja kulttuuriin liittyen. Päivityksissä käsitellään myös yrityksen toimintaan liittyviä uutisia ja kerrotaan ajankohtaisista, tärkeistä ja vähemmän tärkeistäkin asioista.

Löydä