Liikelahjat ovat hyvän tahdon ja arvostuksen osoitus. Jossain kulttuureissa liikelahjojen antaminen on suorastaan pakollista. Suomessa liikelahjoja annetaan melko vähän, joten pienen lahjan antaminen on helppo tapa erottua edukseen ja jäädä asiakkaiden tai yhteistyökumppanien mieleen.
Persoonaton liikelahja on turvallinen valinta. Esimerkiksi oman yrityksesi logolla varustettuja kyniä jakamalla et tule loukanneeksi vastapuolta. Kun tahdot korostaa läheisiä välejänne, valitse jotain uutta ja erilaista. Voit väkertää liikelahjan omin käsin, tai lahjoittaa vaikkapa virkistyspäivän, illallisen, teatterilippuja tai hierontalahjakortin. Ulkomailla liikelahjojen kanssa saa olla tarkkana, varsinkin Kiinassa.
Ruotsiin voi viedä paikallisia herkkuja
Sinua voidaan epäillä lahjonnan yrityksestä, jos annat liian kalliita liikelahjoja Ruotsissa. Jos liikesuhteenne on melko tuore, pitäydy alle viidenkymmenen euron lahjoissa. Valitse kuitenkin huolella se, mitä ostat, sillä Ruotsissa liikelahjoihin suhtaudutaan vakavasti.
Hyvällä maulla valittu pikkuesine sopii hyvin liikelahjaksi. Vielä parempi, jos antamassasi toimistotarvikkeessa on yrityksesi nimi. Ruotsalaiset antavat usein elintarvikkeita liikelahjaksi, joten Ruotsissa osattaisiin arvostaa suomalaista suklaata ja kotipaikkakuntasi herkkuja, kuten juustoja. Liikelahjaksi sopii mainiosti myös illallisen tai lounaan tarjoaminen.
Varaudu myös vaimolle ja lapsille annettavilla lahjoilla Venäjän-suhteita hoitaessasi
Venäjällä tahdotaan tuntea liikekumppani kunnolla, ennen kuin aletaan hieroa kauppaa tämän kanssa. Vaikka neuvottelu olisi sovittu työpaikalle tai julkiseen tilaan, muista viedä lahjoja. Lahjoja kuuluu antaa myös liikekumppanin vaimolle, lapsille ja sihteerille. Helpointa on tuoda niin paljon makeisia tai leivonnaisia, että niistä riittää varmasti kaikille – et ehkä etukäteen tiedä, kuinka paljon liikekumppanillasi on alaisia, tai onko joukkoon tullut uusia työtekijöitä.
Kakku, suklaa, kukat (pariton määrä, ei keltaista väriä!) tai leivonnaiset ovat hyvä vieminen myös liikekumppanisi kotiin. Lahjan ei tarvitse olla kallis tai erityisen persoonallinen. Kun tutustutte paremmin, voit ostaa myös henkilökohtaisempia lahjoja, mutta ensi alkuun sopivat esimerkiksi suomalaiset tuotteet, kuten kahvi, juusto ja suklaa. Lasituotteet, mukit painatuksella ja liköörit ovat myös hyviä liikelahjaideoita Venäjällä. Teet hyvän vaikutuksen kertomalla lahjasta jonkin tarinan, pakkaamalla sen näyttävästi ja antamalla sen vasta liiketapaamisen lopuksi.
Kiinassa voit tulla loukanneeksi lahjalla verisesti
Kiinassa annetaan paljon lahjoja, etenkin uusia liikekumppaneita tavatessa. Isännälle kuuluu antaa arvokkain lahja (yli 30 euroa), muille hieman edullisempi (10–30 euroa). Älä anna liian kallista lahjaa, sillä perinteen mukaan vastalahjan tulee olla saman suuruinen. Taide, muotoilu, elektroniikkalaitteet ja Suomessa valmistetut tuotteet ovat suosittuja. Anna lahja kaksin käsin ja samalla kumartaen – vaikka se olisi vain käyntikortti.
Ota etukäteen selvää siitä, millaiset lahjat loukkaavat saajaansa. Esimerkiksi punainen ja kultainen väri ovat hyviä, mutta sininen, valkoinen ja musta symboloivat murheita. Punainen (raha)kuori sopii ystäville ja sukulaisille, ei liikekumppaneille! Hedelmät ovat hyvä lahja, mutta ei päärynä – se osoittaa halua päästä eroon saajasta. Neljän sarjoja pitää välttää, sillä numero 4 viittaa kuolemaan. Sateenvarjoja, teräviä esineitä, kenkiä, kelloja tai kukkiakaan ei pidä mennä antamaan bisnestapaamisissa.
Älä vie Japaniin krääsää
Japanissakin rakastetaan liikelahjoja, joilla saaja jätetään kiitollisuudenvelkaan. Liikelahjat eivät ole välttämättömyys ensimmäisellä tapaamisella, mutta astuvat kuvaan ehkä jo toisella kerralla. Ensin yritysten korkeimmat johtajat vaihtavat lahjoja, sitten muut. 150–200 euroa on sopiva arvo pääjohtajan lahjalle, pienemmille johtajille käy 50–100 euron arvoinen lahja. Vastalahjan tulisi olla saman hintainen. Kestävä lahja symboloi kestävää suhdetta, joten nahkatavarat ovat hyviä liikelahjoja. Suomalainen suklaa, muut Suomi-tuotteet ja viski ovat elegantteja lahjoja. Älä vie mainoslippalakkia tai muuta krääsää, älä myöskään puukon kaltaisia teräesineitä. Pahastutat liikekumppanisi, jos annat joskus samanlaisen tuotteen tai esineen, joten pidä kirjaa lahjoista. Pakkaa myös valmis lahjapakkaus, niin lahjaasi arvostetaan enemmän.
Viisi hyvää liikelahjaideaa
Tässä viisi erinomaista liikelahjaa. Sopivat varsinkin Suomessa annettaviksi!
1. Elämykset
Kuumailmapallolennon tarjoaminen jää mieleen!
2. Painopeitto
Painopeitot ovat nyt pop, ja niillä on myös jälleenmyyntiarvoa.
3. Sähkösavustin
Sähkösavustin on arvokas lahja, mistä pitävät varsinkin kalastajat.
4. Joulukuusi
Joulukuusi on tarpeellinen lahja useimmissa perheissä, mutta ei ehkä luonnonsuojelijoille tai metsänomistajille.
5. Hyväntekeväisyys
Voit ilmoittaa sähköpostilla, että esimerkiksi joulumuistamisiin varatut rahat on käytetty hyväntekeväisyyteen. Valitse kohdeyleisöä puhutteleva lahjoituskohde, ja liitä oheen tarina.